Koko päivän minua masensi raskaasti. Keskustelin paljon. Tapasin pyynnöstäni toisen osaston entisen omahoitajani, jota olen usein kaivannut. Ja myös yksi tämän osaston hoitaja kävi pitkään puhumassa kanssani. Tähän varmaan vaikutti se, että mieheni oli jättänyt lomalla olevan osaston ylilääkärin puhelimeen viestin, miten poissa tolaltan olen, kun olen suljetulla osastolla. Toki tiedämme tilanteen, täällä ei ole avo-osastoa, joka olisi auki läpi viikonvaihteen. On kuitenkin hyvä, että olen nyt osastolla. Tunnen itseni loppuun väsyneeksi ja kotona emme voi olla riitelemättä.

Mies soitteli tänne. Ja äitini sekä siskoni. Ja siinäpä se olikin koko kontaktirepertuaarini. Paitsi lapset, jotka ovat paljon menossa eivätkä minua kaipaa. Kotona on kuulemma nyt ihanan rauhallista. Lisäksi minua kävi täällä osastolla tapaamassa kriisityöntekijä. Hän on varmasti ihan hyvä tyyppi. Tiedän kyllä, miksen voi kokea häntä lämpimäksi ja läheiseksi. Hän on myös perheterapeutti ja koen, että hän on yhtä paljon mieheni kuin minun puolellani. Sehän on siis ihan reilu peli, mutta olen sellainen, että takerrun tällaiseen.