Entuudestaan minulle olikin tuttua osastohoidossa, että tabletteja kaatuu runsaasti kurkkuun. Uni ei vain tule. Aivan kuin tässä olisi jo muutoinkin tarpeeksi tuskallista olla.

Moni muukin asia harmittaa. Sekin, miksi mieheni kanssa emme pysty sivistyneeseen suhteeseen vaan se on primitiivistä, kaikin puolin. Minulla on mielen häiriöitä ja mieheni käyttää tätä aseena minua vastaan. Hän löi käteni isoille ruhjeille keittiön tuolilla ja väittää sen olleen oikeutettua ja että hän teki sen puolustukseksi. Miehessäni en nähnyt ainakaan ainoatakaan vammaa, enkä muista kuin pysäyttäneeni hänet, koska olisin halunnut keskustella. Itse sen sijaan jopa mieheni mukaan minun oli paras lähteä keskellä yötä ensiapuun. Kädessä ei ollut kuitenkaan vakavampaa vammaa, vain valtava verenpurkauma.
 
Jäin ensiapuun yöksi silloin. Ja mitä teki mieheni. Lähti hotelliin yöksi. Sanoo pelkäävänsä minua. Jätti lapset, toisin jo isot keskenään yöksi. Raivostuttavaa. Poliisijuttu tästä tulee, vaikken tahtoisi. Ja lastensuojelujuttu lasten näkemän väkivallan vuoksi. Toivottavasti se koituu heidän edukseen. Minun fysiikkani eikä psyykeni tönimisestä mene rikki, toki aina voi sattua vahinko. Sekään ei minua harmittaisi eli kun vain olisi tappava.