Kirjoittaminen onkin minulle nyt vaikeampaa kuin luulin. Eilinen päivä oli rankka. Elämäni sotkut pyörivät mielessäni.

Sisko soitti, mutten jaksanut keskittyä keskusteluun. Kyllä siinä olimme molemmat vakavia. Olen paniikissa, tunnen, että jokin on pahasti viallaan. Mies ja kuopus kävivät. Vanhemmat lapset ovat menoissaan ja kiireissään kuten terveet nuoret ovat. Välillä olen jo vainoharhainen, että kaikki vihaavat minua eivätkä siksi ota yhteyttä.

Lääkäri vaihtoi nukahtamislääkkeeni, vaikka tiesin, että turhaan. Viime yönä nukuin ehkä kolmisen tuntia. Kolmelta heräsin, kun joku osastolla oleva, ilmeisesti todella pahasti maaninen, riehui.

Päätäni särkee, vaikka se ei nyt ole mikään erikoinen juttu vaan päinvastoin vakio. Odottelen, että kello tulisi kuusi ja menen laittamaan kahvia potilaiden omalla keittimellä. Jos kehtaan. Sekään ongelma ei ole minulle tavaton.