Tämä on suljettu osasto. Toisaalta se järkyttää, toisaalta tämä ei tunnu miltään. Potilaiden tila on kirjava. Ahdistavaa tämä on kuitenkin. Minulta takavarikoitiin kännykkäkin. Se oli pettymys, vaikken yleensä ole puhelimesta ollenkaan riippuvainen. Onneksi otin mukaani tämän läppärin, jonka sain pitää.

Yöni oli katkonainen ja heräsin kello 3.50, kuten hyvin usein herään. Ensiavussa oli kuitenkin kai rauhallista ja tarkkailuhuoneen neljästä vuoteessa meitä nukkui vain kaksi. Tai se toinen ei todennäköisesti nukkunut sitäkään vähää kuin minä voihkinastaan päätellen. Edellisen yön olin siellä koko yön yksin.

Aamulla ruoka maistui huonosti, vaikka eilenkään en syönyt juuri mitään. Kahvin join mielelläni. Päivystävää lääkäriä näin vain eilen enkä oikein muista, mitä hän sanoi ja tänään hoitaja kävi ilmoittamassa, että minut siirretään mahdollisimman pian psykiatriselle osastolle.

Täällä heti saavuttuani laukkuni vietiin tarkistettavaksi. Sitten olin alkupalaverissa osastonlääkärin ja hoitajan kanssa. Vuolaasti puhuvana kertasin tarinani vaikka ehkä tärkeintä olisi ollut puhua tästä tilanteesta. Tästä, miksi nyt olen täällä. En oikeastaan tajua tätä edes todeksi. Mitä oikein tapahtui.